tvkaista.fi
Etusivu

Pohjois-Kreikan Suomi-Seura

Pohjois-Kreikan Suomi-Seura on kaikille Pohjois-Kreikassa asuville suomalaisille ja kaikille suomen kielen taitoisille tarkoitettu seura. Seuran yhteydessä toimii Suomi-kirjasto, josta seuran jäsenet voivat lainata suomalaisia kirjoja ja videoita. Seuran alaisena toimii myös Thessalonikin Suomi-koulu.

Seuran toiminnan päämäärä

Toiminnan päämäärä on

  1. yhteyksien kehittäminen, henkisen vuorovaikutuksen levittäminen ja suhteiden hoitaminen
    1. jäsenten sekä Pohjois-Kreikan kuntien ja naapuriseutujen sekä yleensä niiden seutujen, joissa asuu suomalaisia, välillä
    2. paikallisten opiskelija- ja kulttuuriseurojen kanssa
    3. seuran jäsenten ja muiden kansallisuusryhmien välillä
  2. tehdä Suomea ja suomalaista kulttuuria tunnetuksi

Seura on poliittisesti sitoutumaton ja voittoa tavoittelematon.

Toimielimet

Joka vuoden helmikuussa säännöllisesti kokoontuva yleiskokous on seuran johdon korkein elin. Seuraa johtaa viisijäseninen johtokunta, joka valitaan kerran kahdessa vuodessa yleiskokouksessa.

Historia

Pohjois-Kreikan Suomi-Seuran toiminta alkoi aikoinaan suomalaisten illanistujaisten merkeissä.

Seuran toiminta alkoi saada virallisemman luonteen, kun Thessalonikin Suomi-koulu aloitti toimintansa syksyllä 1994.

Suomi-koulun toiminnan lisäksi perustettiin epävirallinen Thessalonikin Suomi-Seura, jonka tehtävänä oli edustaa Thessalonikissa asuvia suomalaisia.

Thessalonikin Suomi-Seurasta tuli Suomi-Seuran ry:n järjestöjäsen vuonna 1995 ja yksi Ulkosuomalaisparlamentin perustajajäsenistä vuonna 1997, missä se on siitä lähtien toiminut aktiivisesti.

Pikkuhiljaa sekä Thessalonikin Suomi-Seuran että Suomi-koulun toiminta laajentui siihen pisteeseen, että katsottiin parhaaksi virallistaa ne Kreikassa.

Koska suomalaisia asuu suhteellisen vähän koko Pohjois-Kreikan alueella, katsottiin tarkoituksenmukaiseksi perustaa Pohjois-Kreikan Suomi-Seura, jonka perustamiskokous pidettiin 1.4.2001. Pohjois-Kreikan Suomi-Seuralla oli 29 perustajajäsentä. Thessalonikin Suomi-koulu toimii Pohjois-Kreikan Suomi-Seuran alaisena yksikkönä.

Samassa perustamiskokouksessa päätettiin myös alkaa julkaista seuran tiedotetta, joka alussa toimitettiin vain seuran jäsenille muutamia viranomaistahoja lukuun ottamatta. Pikkuhiljaa seuralle alkoi kuitenkin tulla kyselyjä tiedotteen saamisesta yhä uudemmilta tahoilta. Seuran yleiskokous päätti, että tiedote jaettaisiin kaikille sitä haluaville ilmaiseksi sähköpostilla, niin ettei seuralle koituisi siitä kuluja. Tiedotteen saajien lukumäärä on paisunut, ja sitä luetaan tällä hetkellä ympäri maailmaa.

Toiminta

Pohjois-Kreikan Suomi-Seura järjestää yleiskokousten päätösten mukaista toimintaa.

Viisi kertaa vuodessa (maalis-, huhti-, touko-, loka- ja marraskuu) järjestetään jäsenille kuukausitapaaminen, joka pidetään kuun ensimmäisenä sunnuntaina. Tilaisuuksiin ovat tietenkin tervetulleita myös seuran ulkopuoliset.

Aika ja paikka ilmoitetaan aina n. viikkoa ennen tapahtumaa.

Kuukausitapaamisia ei järjestetä tammi-, helmi-, kesä-, heinä-, elo-, syys- ja joulukuussa.

Tammikuussa pidetään, vuonna 2003 aloitettu, vuosittainen keilailukilpailu.

Helmikuussa on seuran vuosittainen säännöllinen yleiskokous.

Kesäkuussa otamme osaa Thessalonikin kansainvälisille ruokafestivaaleille.

Joulukuun alussa pidämme seuran pikkujoulut sekä järjestämme yhdessä Suomen Merimieskirkon kanssa adventtijumalanpalveluksen Thessalonikissa.

Yleiskokouksissa päätettyjen tapahtumien lisäksi seura järjestää yksin, tai eri tahojen kanssa, erilaisia tapahtumia, joista esimerkkejä:

Vierailijoita Thessalonikissa

Seuran johtokunta ja jäsenet tapaavat Thessalonikissa vierailevia suomalaisia tahoja, joista esimerkkejä vuosien varrelta:

Varsinais-Suomen kansanopiston senioriryhmä, Suomen Pappisliitto, Taideteollisen korkeakoulun dokumenttielokuvalinjan professori Kristina Schulgin, Kempeleen yläasteen 2.luokka, Toimihenkilöunioni TU ry:n jäsenryhmä, Suomi-Kreikka yhdistysten liiton pj. Kaija Kivikoski, Turun Suomi-Kreikka seuran pj. Yrjö Viinikka, Tampereen Suomi-Kreikka yhdistyksen pj. Pekka Lepistö, Adulta Oy:n hallitus, Lahden Lounaanpuiston koulun opettajat, Helsingin yliopiston kirjallisuuden prof. Heta Pyrhönen, Suomalaisia matkailutoimittajia, Huilisti - Sibelius-Akatemia professori Mikael Helasvuo sekä Ortodoksiset kirkkokuorot Ilomantsista ja Taipaleelta.