Kirjat / Kirjoja suomeksi / Suomalainen kaunokirjallisuus

Utrio Kaari, (2000), Yksisarvinen, 753pp. (SS)

Kaari Utrion kaunein rakkaustarina

Yksisarvinen on mahtava saaga Euroopan synnystä ja väkivaltaisen aikakauden intohimoista, hillittömistä ihmisistä, joiden elämää ohjaavat risti, miekka ja rakkaus. Kaari Utrio on itse uudistanut lukijoiden kovasti toivoman menestysteoksen ja kirjoittanut siihen myös teoksen syntyä valaisevan jälkisanan.

Toinen on soturi, toinen on runoilija. Viikinkikaksoset Geir ja Ivar syntyvät Jäämeren sumuissa, varttuvat vasta löydetyssä Viinimaassa ja ilmestyvät sieltä 1000-luvun sekasortoiseen Eurooppaan mukanaan hämmästyttävä unicornus, yksisarvinen. Roomassa jalo donna Constanzia kertoo unenomaista tarinaa uljaasta Pohjolan soturista. Mutta kun hän kohtaa ritarinsa, rakastavaiset ovatkin vaaraksi toisilleen. Kristikunnan suuri aalto pyyhkäisee heidät mukaansa mahdottomalle vaellukselle kohti maailman pyhintä paikkaa, Jerusalemia.

Kaari Utrio tuo Suomen ja Euroopan historian unohdetut naiset ja lapset lukijan lähelle kuin oman perheen.

ID: 9789513180294
Löytyy: Seuran kirjasto
Arvostelu
Ääniä: 0
1*   2*   3*   4*   5*  

Lisää kommentti

Ole hyvä ja täytä kaikki tähdellä merkityt kentät. Sähköpostiosoitettasi ei näytetä sivuilla. Vältä isoja kirjaimia - paitsi jos kyseessä on erisnimi tai lauseen alku.

* * * *

Käytä ainoastaan kirjaimia (joko kreikkalaisia tai latinalaisia ja lukuja, mutta ei symboleja tai HTML merkkejä. Jos käytät symboleja, lähettämäsi viesti mitätöidään. Jätä tyhjä rivi kappaleiden väliin.

Turvallisuussyistä kopioi kuvan numerot oheiseen kenttään. Jos numerot eivät ole luettavissa tai jos on kulunut 20 minuuttia siitä, kun avasit sivuston Kopioi uudet numerot

Etsi

Kirjasto