DVD / Draama

Tuntematon sotilas (2017)

Tuntematon sotilas (2017)

Ohjaaja: Aku Louhimies
Käsikirjoittaja: Väinö Linna
Näyttelijät: Eero Aho, Jussi Vatanen, Johannes Holopainen, Samuel Vauramo, Diana Pozharskaya, Pirkka-Pekka Petelius, Aku Hirviniemi, Andrei Alen, Joonas Saartamo, Marketta Tikkanen, Juho Milonoff, Eino Heiskanen, Nina Torikka, Annika Stenvall
Tuotantovuosi: 2017, Suomi
Pituus: 173.

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas on Väinö Linnan klassikkoromaaniin perustuva kuvaus jalkaväkiosaston yli kolmivuotiseksi venyvästä sotatiestä Suomen jatkosodassa. Elokuva kertoo Rokan, Kariluodon, Koskelan, Hietasen ja heidän taistelutovereidensa tarinan - miten toveruus, huumori ja halu jäädä henkiin yhdistävät miehiä matkalla sinne ja takaisin. Sota mullistaa niin yksittäisen sotilaan kuin kotirintamalle jääneidenkin elämän ja jättää jälkensä koko kansakuntaan.

Tuntematon sotilas -elokuvan pääosia näyttelevät Eero Aho (Rokka), Johannes Holopainen (Kariluoto), Jussi Vatanen (Koskela) ja Aku Hirviniemi (Hietanen). Muissa rooleissa nähdään lukuisia sekä entuudestaan tuttuja että suurelle yleisölle uusia nimiä, esimerkiksi Hannes Suominen, Juho Milonoff, Samuli Vauramo, Matti Ristinen, Paula Vesala, Arttu Kapulainen, Joonas Saartamo, Andrei Alén, Marketta Tikkanen ja Diana Pozharskaya. Elokuvan käsikirjoitus (Louhimies ja Jari Olavi Rantala) pohjautuu Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen.

Löytyy: Ei tällä hetkellä lainattavissa

Etsi

Ryhmät