Thessalonikin Suomi‐koulu kesälomalle

11/06/2016

Thessalonikin Suomi-koulu sulki ovensa kesäksi sunnuntaina 11. kesäkuuta.

Perinteiset kevätjuhlat saivat jo ties monennen kerran antaa sijaa yhteiselle peli- ja leikkipäivälle, ja koululle oli kerääntynyt ns. koulun vakiojoukon lisäksi sekä ystäviä että koulumme entistäkin vakiojoukkoa.

Leikimme suosituksi pihaleikiksi tullutta ”Maa, ilma ja meri” - leikkiä sekä pelasimme perinteistä polttopalloa ja mölkkyä. Mölkkyä pelaamaan saapui parahiksi myös Kalamarian 4. peruskoulun rehtori, jonka olimme kutsuneet vastaan ottamaan koululle kiitokseksi hankkimaamme lasertulostinta. Rehtori sattui pelaamaan mölkkypelin voittaneessa joukkueessa, joten vitsaillen sitten annoimme hänelle palkinnoksi tulostimen.