Kauan odotettu kirjeäänestys ulkosuomalaisille hyväksytty eduskunnassa

21/11/2017

Lähde: www.suomi-seura.fi

Hallituksen esitys kirjeäänestyksen sallimisesta ulkosuomalaisille hyväksyttiin tiistaina 21.11.2017 eduskunnan täysistunnossa toisessa käsittelyssä. Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti ovat kampanjoineet kirjeäänestyksen puolesta 17 vuotta. Kirjeäänestys vastaa tätä päivää, jossa ihmisten liikkuvuus on lisääntyvä megatrendi.

Suomen ulkopuolella asuvia äänioikeutettuja on yli 242 000. Ulkosuomalaisten äänestysvilkkaus on pysynyt noin 8 – 10 %:ssa, ja siihen on tärkein syy ollut pitkät ja kalliit matkat äänestyspaikalle. Monet ulkosuomalaiset joutuvat ottamaan jopa työstä vapaata äänestystä varten.

Kirjeäänestyksen on määrä olla käytössä vuoden 2019 eduskuntavaaleista lähtien.
Nyt hyväksytyn lain mukaan oikeus äänestää kirjeitse on ulkosuomalaisilla äänioikeutetuilla ja niillä Suomessa vakituisesti asuvilla äänioikeutetuilla, jotka ovat ulkomailla koko sen ajan kun Suomessa voi äänestää eli ennakkoäänestysajan ja vaalipäivän.
Äänestystilanteessa on oltava paikalla kaksi todistajaa, jotka todistavat allekirjoituksillaan, että äänestys on tapahtunut vaalisalaisuus säilyttäen ja vaalivapautta kunnioittaen.
Äänioikeutettu voi itse valita, äänestääkö hän kirjeitse vai menemällä ennakkoäänestyspaikkaan Suomen ulkomaanedustustoon.

Kirjeäänestys on voimassa lähes 50 maassa, muun muassa Ruotsissa, missä se on nostanut ulkoruotsalaisten äänestysvilkkautta huomattavasti.

Liity jäseneksi!

Liity Pohjois-Kreikan Suomi-Seuran jäseneksi!
Lue seuran säännöt täältä tai lataa ne täältä
Lataa jäsenhakemus ja lähetä se meille sähköpostilla seura@suomi-seura.gr