Vuoden Ulkosuomalainen 2017 – tunnustus Suomi-kouluille
16/06/2017
Kuvat: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia
Ulkosuomalaisten etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö Suomi-Seura ry on valinnut maailmalla toimivat Suomi-koulut Vuoden ulkosuomalaiseksi 2017. Seura palkitsee Suomi-koulut vuosikymmeniä kestäneestä menestyksekkäästä toiminnasta suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin ylläpitäjinä maailmalla.
Vuoden ulkosuomalainen -tunnustuksen luovutti Suomen tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio ulkosuomalaisparlamentin varapuheenjohtajalle Katia Brunettolle presidentin kesäasunnolla Kultarannassa 15 kesäkuuta.
Suomi-koulut ovat kielikouluja, joissa annetaan suomalaistaustaisille lapsille täydentävää opetusta suomen kielessä sekä tutustutetaan heitä suomalaiseen kulttuuriin. Suomi-kouluja on noin 140, ja niissä opiskelee yli 4 000 ulkosuomalaislasta ja -nuorta. Keskimääräinen Suomi-koulun koko on noin 30 oppilasta, mutta on myös yli 100 oppilaan kouluja.
Suomi-kouluista on tullut tärkeä ulkosuomalaisten kohtaamispaikka, missä lasten kielen opetuksen rinnalla vanhemmilla on mahdollisuus tavata toisia suomalaisia ja juhlia yhdessä lasten kanssa perinteisiä suomalaisia juhlia. Suomi-koulut rohkaisevat ja motivoivat vanhempia suomen kielen käyttöön ja arvostamiseen ja ovat siten tärkeä osa lasten kielellisen kehityksen ja monikielisyyden tukemista.
Suomi-koulujen menestystarina alkoi 1950-luvun lopulla, jolloin Pohjois-Amerikassa perustettiin suomalaiset sukujuuret omaaville lapsille ja nuorille kielikouluja, joiden tarkoituksena oli opettaa suomea ja ylläpitää lasten ja nuorten suomen kielen taitoa. Vanhin edelleen toiminnassa oleva Suomi-koulu on Toronton Suomen Kielen Koulu, joka on perustettu vuonna 1960. Seuraavat Suomi-koulut perustettiin New Yorkiin 1964 sekä Kanadassa Thunder Bayhin 1965 ja Sudburyyn 1966.
Euroopan ensimmäinen Suomi-koulu, Lontoon lauantaikoulu perustettiin 1972. Lontoon innostamana Suomi-kouluja alkoi 1970-luvulla syntyä nopeasti eri puolille Eurooppaa, ensimmäisten joukossa Cambridgeen, Pariisiin ja Frankfurtiin. Ensimmäinen Pohjois-Amerikan ja Euroopan ulkopuolinen Suomi-koulu perustettiin Tansanian Dar es Salaamiin. Tänä päivänä Suomi-kouluja on kaikissa maanosissa.
Suomi-koulut saavat Suomesta harkinnanvaraista valtionavustusta 3 - 18-vuotiaiden suomalaistaustaisten oppilaiden opetukseen. Tämän tuen lisäksi Suomi-kouluja ylläpitävät oppilaiden vanhemmat maksamalla lukukausimaksuja ja tekemällä vapaaehtoistyötä koulun hyväksi. Koulut saavat myös yksityisten ja yhteisöjen lahjoituksia. Suomi-koulujen tärkein resurssi ovat kuitenkin ihmiset. Koulujen toiminta on vapaaehtoisvoimin tai pienellä korvauksella uurastavien opettajien, puheenjohtajien, rahastonhoitajien ja vanhempainyhdistysten varassa. Suomi-koulujen toiminnan elinehto ovat paikalliset suomalaisvoimat – näin on ollut Suomi-koulujen toiminnan alkuvuosista tähän päivään saakka.
Suomi-koulujen opettajille järjestetään vuosittain koulutuspäivät Helsingissä. Seuraavat koulutuspäivät ovat 1. – 2. elokuuta 2017.
Vuoden ulkosuomalaiseksi on vuodesta 1993 lähtien valittu ulkomailla asuva suomalainen tai suomalaisen siirtolaisen jälkeläinen, joka on menestynyt erityisen hyvin omalla alallaan, vaalinut suomalaista kulttuuriperintöä ja mahdollisesti myös edistänyt Suomen ja uuden kotimaansa välistä kulttuurivaihtoa, kauppaa tai muuta yhteistyötä. Valinta voi kohdistua myös ulkosuomalaiseen yhteisönsä edustajana tai ulkosuomalaisyhteisöön. Aiemmat palkitut ovat FinnFest USA -tapahtuman perustaja Robert Selvala, kääntäjä - kirjailija Mirja Bolgár, ruotsinsuomalainen järjestöaktiivi Arvi Tervalampi, sopraano Karita Mattila, jalkapalloilija Jari Litmanen, amerikansuomalainen Vieno Williams suuren siirtolaisuusaallon edustajana, Formula1 -kuljettaja Mika Häkkinen, Linux-käyttöjärjestelmän luoja Linus Torvalds, oopperalaulaja Matti Salminen, Euroopan oikeusasiamies Jacob Söderman, säveltäjä Kaija Saariaho, toimittaja Erkki Toivanen, kapellimestari - säveltäjä Esa-Pekka Salonen, jääkiekkoilija Saku Koivu, kääntäjä Richard Impola, professori Bengt Holmström, lähetyslääkäri Leena Pasanen, toimittaja - kirjailija Helena Petäistö, Euroopan unionin talouskomissaari, EU-komission varapuheenjohtaja Olli Rehn, kantasolututkija, professori Outi Hovatta, kapellimestari – klarinettitaiteilija Osmo Vänskä, The Simpsons-tv-sarjan tuottaja Bonita Pietila, toimittaja - kirjailija Mark Levengood ja yrittäjä Suvi Kauranen.
Suomi-Seura ry on vuonna 1927 perustettu ulkosuomalaisten etu-, neuvonta- ja asiantuntijajärjestö, joka tarjoaa ulkomaille muuttaville, siellä asuville ja Suomeen palaaville neuvontaa mm. sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä, koordinoi tukihenkilöverkostoa noin 20 maassa, välittää tukea ulkosuomalaisyhdistysten ja -median toimintaan sekä tiedottaa ulkosuomalaisia koskevista asioista. Seura julkaisee Suomen Silta -jäsenlehteä.
Seura toimii aloitteestaan vuonna 1997 perustetun ulkosuomalaisparlamentin (USP) sihteeristönä. USP:n toimintaan osallistuu tällä hetkellä 530 ulkosuomalaisyhteisöä 39 maasta. USP:n seuraava istunto, 20-vuotisjuhlaistunto, järjestetään Helsingissä 16. – 17.6.2017. Istuntoon saapuu ennätysmäärä osanottajia eli 324 henkilöä 184 ulkosuomalaisyhteisöä.
Suomi-Seura ry täyttää tänä vuonna 90 vuotta ja USP 20 vuotta.
Liity jäseneksi!
Liity Pohjois-Kreikan Suomi-Seuran jäseneksi!
Lue seuran säännöt täältä tai lataa ne täältä
Lataa jäsenhakemus ja lähetä se meille sähköpostilla seura@suomi-seura.gr
Seura
Suomi-koulu
- Mikä Thessalonikin Suomi-koulu on?
- Kreikan ja Kyproksen Suomi-koulut
- Historia
- Ohjesäännöt
- Toimielimet ja johto
Tiedote
- Venttiili-tiedote
- 2022
- 2021
- 2020
- 2019
- 2018
- 2017
- 2016
- 2015
- 2014
- 2013
- 2012
- 2011
- 2010
- 2009
- 2008
- 2007
- 2006
- 2005
- 2004
- 2003
- 2002
- 2001
Menneet tapahtumat
- Lokakuun kuukausitapaaminen 2023
- Syyskuun kuukausitapaaminen 2023
- Kesäkuun juhannus tapaaminen 2023
- Toukokuun kuukausitapaaminen 2023
- Huhtikuun kuukausitapaaminen 2023
- Maaliskuun kuukausitapaaminen 2023
- Yleiskokous 2023
- Mölkky-kilpailut
- ˮKauneimmat joululaulutˮ
- Marraskuun kuukausitapaaminen 2022
- Asahi-workshop ja lounas
- Lokakuun kuukausitapaaminen 2022
- 2 tapaamista Pätyn kanssa kesällä 2022
- Toukokuun kuukausitapaaminen 2022
- Huhtikuun kuukausitapaaminen 2022
- Maaliskuun kuukausitapaaminen 2022
- Virtuaalinen yleiskokous 2022
- Seuran 20-vuotisjuhlat pikkujoulutunnelmissa
- Marraskuun kuukausitapaaminen 2021
- Riitta Thessalonikissa
- Marjut Thessalonikissa ja lokakuun kuukausitapaaminen
- Astan ja Sadun 40- ja 45-vuotisjuhlat Kreikassa
- Päty Thessalonikissa
- Juhannusjuhlat 2021
- Ulkosuomalaisparlamentin istunto kesällä 2021
- Toukokuun kuukausitapaaminen 2021
- Virtuaalitapaaminen huhtikuussa 2021
- Virtuaalitapaaminen maaliskuussa 2021
- Virtuaaliyleiskokous 2021
- Suomi-koulun etäjoulujuhlat
- Etäpikkujoulut (2020)
- Virtuaalitapaaminen marraskuussa (2020)
- Virtuaalitapaaminen lokakuussa (2020)
- Maailman Suomi-koulujen opettajien etäkoulutuspäivät (2020)
- Tapaaminen Sari Asimogloun kanssa heinäkuussa (2020)
- Juhannusjuhlat (2020)
- Maaliskuun kuukausitapaaminen (2020)
- Yleiskokous (2020)
- Delfoi - Arachova - Galaxidi viikonloppuretki Ateenan suomalaisten kanssa (2020)
- Keilailukilpailut (2020)
- Pikkujoulut (2019)
- Suomi-koulun joulujuhlat (2019)
- Adventtikirkko (2019)
- Marraskuun kuukausitapaaminen (2019)
- Karaokeilta ja lokakuun kuukausitapaaminen (2019)
- Tapaaminen Pätyn kanssa elokuussa (2019)
- Riitta ja Sari Thessalonikissa (2019)
- Juhannusillanvietto (2019)
- Ruokafestivaalit ˮFood for goodˮ (2019)
- 7. monikielisyyden juhlat Thessalonikissa (2019)
- Toukokuun kuukausitapaaminen (2019)
- Muistikummit tiedotustilaisuus (2019)
- Kosin matka (2019)
- Kreikan ja Kyproksen suomalaisten tapaaminen ja Suomi-koulujen opettajien seminaari Ateenassa (2019)
- Maaliskuun kuukausitapaaminen (2019)
- Riitta Thessalonikissa (2019)
- Yleiskokous (2019)
- Sari Kullberg Thessalonikissa (2019)
- Keilailukilpailut (2019)
- Päty Thessalonikissa (2019)
- Pikkujoulut (2018)
- Suomi-koulun joulujuhlat (2018)
- Adventtikirkko (2018)
- Dementia Friends tiedotustilaisuus (2018)
- Marraskuun kuukausitapaaminen (2018)
- Lokakuun kuukausitapaaminen (2018)
- Päty Thessalonikissa (2018)
- Riitta ja Sari Thessalonikissa (2018)
- Juhannusillallinen (2018)
- Ruokafestivaalit ˮFood for Goodˮ (2018)
- Kuudes monikielisyyden juhla Thessalonikissa (2018)
- Toukokuun kuukausitapaaminen (2018)
- Iiris Mäenpää Thessalonikissa (2018)
- Huhtikuun kuukausitapaaminen (2018)
- Maaliskuun kuukausitapaaminen (2018)
- Yleiskokous (2018)
- Keilailukilpailut (2018)
- Päivi Voutilaisen läksiäiset (2018)
- Suomi100 - Itsenäisyyspäivän vastaanotto Thessalonikissa (2017)
- Adventtikirkko, kanteleensoittotunti ja kauneimmat joululaulut (2017)
- Pikkujoulut (2017)
- ˮSinging in the Rainˮ kulttuuriaamupäivä Thessalonikissa ja marraskuun kuukausitapaaminen (2017)
- Luentoaiheena kaksikielisyys ja opetus (2017)
- Uusi rantagalluppitempaus ja lokakuun kuukausitapaaminen (2017)
- Elokuvailta (2017)
- Tuula Thessalonikissa (2017)
- Rantagalluppitempaus (2017)
- Riitta ja Sari Thessalonikissa (2017)
- Juhannusillallinen (2017)
- Ruokafestivaalit ˮFood for Goodˮ (2017)
- Monikielisyyden juhla (2017)
- Toukokuun kuukausitapaaminen ja lätkämatsi (2017)
- SOME-seminaari ja huhtikuun kuukausitapaaminen (2017)
- Kreikan ja Kyproksen suomalaisten tapaaminen ja Suomi-koulujen opettajien seminaari (2017)
- Maaliskuun kuukausitapaaminen (2017)
- Yleiskokous (2017)
- Keilailukilpailut (2017)
- Thessalonikin Suomi-koulun joulujuhlat (2016)
- Pikkujoulut (2016)
- Adventtimessu ja kanteleensoitto-oppitunti (2016)
- Marraskuun kuukausitapaaminen (2016)
- Lokakuun kuukausitapaaminen - Voloksen retki (2016)
- Riitta ja Sari Thessalonikissa (2016)
- Juhannusillallinen (2016)
- Thessalonikin Suomi‐koulu kesälomalle (2016)
- Food for Good - Ruokafestivaalit (2016)
- Rhodoksen Suomalainen Seurakunta 30-vuotta (2016)
- Toukokuun kuukausitapaaminen (2016)
- Pakolaisaputempaus (2016)
- USP-aluekokous Kroatiassa (2016)
- Huhtikuun kuukausitapaaminen (2016)
- Maaliskuun kuukausitapaaminen (2016)
- Hanian Suomi-koululaiset Thessalonikissa (2016)
- Sanaton Viestintä ja mielen hyvinvointi ‐seminaari (2016)
- Yleiskokous (2016)
- Keilailukilpailut (2016)
Uutiset
- Tasavallan presidentin tervehdys ulkosuomalaisille 6.12.2023
- Matti ja Anna Maija Kaipainen Thessalonikissa
- Ennakkoäänestyspaikat Kreikassa vuoden 2023 eduskuntavaaleissa
- Tasavallan presidentin Sauli Niinistön tervehdys ulkosuomalaisille
- Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe 1.1.2020
- Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2019
- Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän tervehdys ulkosuomalaisille 6.12.2019
- Markus Aaltonen on Helsingin Suomi-Seuran uusi puheenjohtaja
- Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän tervehdys ulkosuomalaisille 6.12.2018
- Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinto Suomi-koulujen tuki ry:lle
- Elokuvia englanninkielisellä tekstityksellä
- Näin helppoa kirjeäänestys on - katso esite
- Ulkosuomalaiset ja kirjeäänestys –seminaari
- Ulkoasiainsihteeri Sampo Saarinen aloitti työskentelyn Ateenan suurlähetystössä
- Vuoden ulkosuomalaiseksi 2018 on valittu Tartossa asuva kirjailija Mika Keränen
- Suomi100 - kunniakirja
- USP:n puhemiehistön kevätkokous - Avoin keskustelutilaisuus eduskunnassa
- Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe 1.1.2018
- Kauan odotettu kirjeäänestys ulkosuomalaisille hyväksytty eduskunnassa
- Ennakkoäänestyspaikat Kreikassa vuoden 2018 presidentinvaaleissa
- Tasavallan presidentti Sauli Niinistön tervehdys ulkosuomalaisille Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlavuonna
- Hallitus hyväksyi ulkosuomalaispoliittisen ohjelman vuosille 2017–2021
- Hallitus hyväksyi ulkosuomalaispoliittisen ohjelman vuosille 2017–2021
- Seuraa suorana vaalilain lähetekeskustelua Suomen eduskunnasta
- Seuraa suorana vaalilain lähetekeskustelua Suomen eduskunnasta
- Kirjeäänestys ulkomailla esitetään mahdollistettavaksi vaaleissa
- Vuoden Ulkosuomalainen 2017 – tunnustus Suomi-kouluille
- Uusi lähettiläs Ateenaan
- Ylen Suomi Finland 100 -kanava katsottavissa myös maailmalla
- Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe 1.1.2017
- Ateenan suurlähetystö myöntää henkilökortteja 1.1.2017 alkaen
- Tasavallan presidentin tervehdys ulkosuomalaisille yhteisöille 6.12.2016
- USP:n puhemiehistö piti syyskokouksensa Helsingissä
- Ulkoasiainsihteeri Antti Vaaras aloitti Ateenan suurlähetystössä
- USP:n puhemiehistö kokoontuu syyskokoukseensa
- Tina Strandberg Suomi-Seura ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi
- Suomi 100 Maailmalla -kotisivut avattu