Tasavallan presidentin Sauli Niinistön tervehdys ulkosuomalaisille

Itsenäisyyspäivä

06/12/2020

Lähde: Tasavallan Presidentin Kanslia / Suomi-Seura Ry

Arvoisat ulkosuomalaiset, hyvät ystävät,

vuosi 2020 on tulossa päätökseen. Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen. Koronaepidemia on asettanut meidät kaikki uudenlaiseen tilanteeseen. Moni teistä ulkosuomalaisista on joutunut olemaan pitkiä aikoja etäällä läheisistä täällä Suomessa. Huoli omasta ja läheisten terveydestä on kasvanut.  

Huolimatta siitä, että fyysinen etäisyys on voinut tuntua pitkältä, uskon, että henkiset siteet Suomeen pysyvät vahvoina ja ovat ehkä vahvistuneetkin. Vaikka ajat ovat vaativat ja olemme kokeneet menetyksiä, toivoa on. Me selviämme tästä, kaikkialla.

On arvokasta, että vietätte Suomen itsenäisyyspäivää siellä eri puolilla maailmaa. Tänä vuonna itsenäistä isänmaata muistetaan koronaviruksen takia eri tavalla kuin aiempina vuosina. Se ei kuitenkaan vähennä päivän merkitystä. Päinvastoin.   

Te olette suomalaisuuden edustajia maailmalla. Kannatte arvokkaasti siniristilippua kukin tahoillanne. Suomi tarvitsee ystäviään kaikkialla maailmassa. Lämmin kiitos siitä teille. 

Haluan toivottaa teille kaikille, ulkosuomalaisille ja suomensukuisille ympäri maailman oikein hyvää itsenäisyyspäivää! 

Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti

Liity jäseneksi!

Liity Pohjois-Kreikan Suomi-Seuran jäseneksi!
Lue seuran säännöt täältä tai lataa ne täältä
Lataa jäsenhakemus ja lähetä se meille sähköpostilla seura@suomi-seura.gr