2 tapaamista Pätyn kanssa kesällä 2022

18/08/2022

Tapaamiset Pätyn vieraillessa Thessalonikissa on tietenkin ihan "must".

Ensimmäisen järjesti Päty itse ravintolassa "Ticho Ticho", Ano Poli:ssa 18.8. Meitä oli paikalla melko pieni porukka, mutta siten ehtivät kaikki kivasti kertoa viimeisimmät uutisensa ja edellisen tapaamisen jälkeiset, tärkeimmät elämäntapahtumat.

Koska monet eivät olleet syystä tai toisesta päässeet tapaamiseen "Ticho Ticho":ssa, Päty pyysi Outia järjestämään uuden tapaamisen, joka toteutettiin 4.9. "Agora"-nimisessä ouzo-paikassa Thessalonikin keskustassa.

Siellä olikin jo sitten enemmän väkeä. Seurassamme oli myös ensikertalainen, uusi tulokas, Olli Uusitalo, joka oli vastikään muuttanut kaupunkiin kreikkalaisen vaimonsa, Annan ja pienen tyttärensä Emman kanssa. Ollin perhe on ollut alusta asti aktiivinen Suomi-koulussa.

Tässä yhteydessä mainittanee myös, että jäsenemme Christos Petridis ja Valentini Velisaridou ovat niin ikään palanneet Suomen Lahdesta kotikaupunkiinsa, ja heidän lapsensa ovat myös aloittaneet Suomi-koulussa käymisen.

Liity jäseneksi!

Liity Pohjois-Kreikan Suomi-Seuran jäseneksi!
Lue seuran säännöt täältä tai lataa ne täältä
Lataa jäsenhakemus ja lähetä se meille sähköpostilla seura@suomi-seura.gr