Βιβλία σε / Βιβλία στα Φινλανδικά / Βιβλία θρίλερ και μυστηρίου

Sinivaara Taavi, (2008), Rikollisen kaunis, 282pp. (TK)

Trillerien kuninkaallisen korkeaoktaaninen kertomuskokoelma.

Kuinka Niccoló Paganinin 40 miljoonasta dollarista vakuutettu Guarnieri del Gesù -viulu varastetaan oopperassa? Miksi kuolemaobligaatioita kauppaava salkunhoitaja hankkii australialaisen meduusan? Uhraako lammasfarmariksi ryhtynyt insinööri ihmisiä Fiskarsissa?

Taavi Soininvaara tunnetaan kansainvälisille uhkakuville rakentuvista vetävistä trillereistään. Rikollisen kaunis laajentaa Soininvaaran kirjailijakuvaa. Kokoelman kertomukset ovat kaikki tiheän jännittäviä mutta myös leppoisan humoristisia, kauhuromantiikalla tunnelmoivia tai musiikillisen svengaavia. Hengästyttävän jännityksen taitaja avaa uuden puolen itsestään - ja säilyttää suvereenisti entiset vahvuutensa.

Tuleeko Guillain-Barré-syndrooman halvaannuttama perheenäiti tajuihinsa ajoissa pelastaakseen miljoonien arvoisen yrityskaupan? Suomalaisnuori matkaa Kanarialle lentäen gintonic huulillaan, mutta nigerialainen nuori nainen saapuu saarelle laholla paatilla äyskäri kädessään. Ja mistä meille on iskostunut käsitys, että itsemurhapommittajan täytyy olla muslimi?

Kahdessatoista kertomuksessa ovat mukana myös Soininvaaran romaaneista tutut hahmot, suojelupoliisin ylietsivä Arto Ratamo sekä Supon entinen päällikkö Jussi Ketonen, joka saa tulikasteensa etsivänä Etyk-huippukokouksen aikaan Helsingissä vuonna 1975.

Βρίσκεται στην Βιβλιοθήκη του Δήμου Θεσσαλονίκης
Αξιολόγησε το βιβλίο αυτό
Σύνολο Ψήφων: 0
1*   2*   3*   4*   5*  

Πρόσθεσε σχόλιο

Παρακαλώ συμπλήρωσε όλα τα πεδία που σημειώνονται με αστερίσκο. Η ηλεκτρονική σου διεύθυνση (Email) δεν εμφανίζεται στην ιστοσελίδα. Απόφυγε την χρήση κεφαλαίων γραμμάτων - εκτός βέβαια από το πρώτο γράμμα ονόματος ή πρότασης.

* * * *

Γράψε μόνο καθαρό κείμενο (ελληνικό ή λατινικό αλφάβητο και αριθμούς, όχι σύμβολα ή κωδικούς του HTML). Αν εισάγεις σύμβολα, η αποστολή ακυρώνεται. Άφησε μια κενή σειρά μεταξύ των παραγράφων.

Για λόγους ασφαλείας, αντίγραψε τους αριθμούς της εικόνας στο αντίστοιχο πεδίο. Αν οι αριθμοί είναι δυσανάγνωστοι ή αν πέρασαν 20 λεπτά από τότε που άνοιξες την σελίδα, «κάνε κλικ εδώ για να τους αλλάξεις».

Αναζήτηση

Bιβλιοθήκη