Βιβλία σε / Βιβλία στα Φινλανδικά / Ξένη λογοτεχνία

Garcia Marquez Gabriel, (1981), Mama Granden hautajaiset, 152pp. (SS)

Gabriel Garcia Marquezin kahdeksan pikkutarinan Mama Granden hautajaiset.

Kirja loihtii hetkiä menneen miehisestä maailmasta kolumbialaiseen kyläpahaseen sijoitettuna. Sen sivuilta aistii kadonneen machokulttuurin arkikaikuja puolen vuosisadan takaa.

Kerran junasta astuvat äiti ja kaksitoistavuotias tytär, ja heidän saapumisensa sähköistää hetkessä kylän ilmapiirin.

Toisen kerran taas käydään hammaslääkärissä – mikä ei sinänsä olisi merkillistä, elleivät hammaslääkäri ja hänen potilaansa olisi poliittisia verivihollisia.

Kolmen biljardipallon varkaudesta kehittyy suuri rikosjuttu; pallot ovat näet kylän ainoat ja biljardi kylän miesten suurin huvi.

Ja lopuksi, te epäuskoiset sielut, seuraa tositarina Mamá Grandesta, Macondon kuningaskunnan ehdottomasta itsevaltiaasta, naisesta joka eli ja vallitsi maitaan yhdeksänkymmenenkahden vuoden ajan. Jonka maahanpanijaisiin saapui itse paavi gondolilla sademetsien halki, ja joka sitten haihtui legendaksi ikimuistoisen hautajaisriehan saattelemana.

Marquezin viimeistelty kirjoitustyyli on pieniä sommitelmia ihmismielen ailahduksista, ilon ja surun väreissä. Hyvät ja pahat, ahneet ja laupiaat, vähä-älyiset ja viisaat; kaikki henkilöhahmot löytyvät kirjan sivuilta.

Merkitystasojen moninaisuus ja metaforat kilpailevat lukijan huomiosta juonikäänteiden kaarteillessa. Miehisen tunnemaailman tulkkina Marquez on kirjailijana taidokkaimmillaan.

Gabriel Garcia Marquez on järjestyksessään viides Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden nobelisti. 

Mama Granden hautajaiset on hyvän kirjailijan hyvä novellikokoelma, kuin kenraalinäytös viisi vuotta myöhemmin ilmestyneelle Marquezin tunnetuimmalle teokselle Sadan vuoden yksinäisyys.

Βρίσκεται στην Δεν διατίθεται για δανεισμό
Αξιολόγησε το βιβλίο αυτό
Σύνολο Ψήφων: 0
1*   2*   3*   4*   5*  

Πρόσθεσε σχόλιο

Παρακαλώ συμπλήρωσε όλα τα πεδία που σημειώνονται με αστερίσκο. Η ηλεκτρονική σου διεύθυνση (Email) δεν εμφανίζεται στην ιστοσελίδα. Απόφυγε την χρήση κεφαλαίων γραμμάτων - εκτός βέβαια από το πρώτο γράμμα ονόματος ή πρότασης.

* * * *

Γράψε μόνο καθαρό κείμενο (ελληνικό ή λατινικό αλφάβητο και αριθμούς, όχι σύμβολα ή κωδικούς του HTML). Αν εισάγεις σύμβολα, η αποστολή ακυρώνεται. Άφησε μια κενή σειρά μεταξύ των παραγράφων.

Για λόγους ασφαλείας, αντίγραψε τους αριθμούς της εικόνας στο αντίστοιχο πεδίο. Αν οι αριθμοί είναι δυσανάγνωστοι ή αν πέρασαν 20 λεπτά από τότε που άνοιξες την σελίδα, «κάνε κλικ εδώ για να τους αλλάξεις».

Αναζήτηση

Bιβλιοθήκη