Βιβλία σε / Βιβλία στα Φινλανδικά / Φινλανδική λογοτεχνία

Karra Petri, (2008), Haarautuvan rakkauden talo (SS)

Sielukas esikoisromaani rakkaudesta meidän ajassamme

Juhani ja Paula ovat tavallinen hyvin toimeentuleva pariskunta, jonka liitto on juuri päättynyt eroon. Juhani on perheterapeutti ja Paula yritysvalmentaja, molemmat ovat mielestään aikuisia ihmisiä ja pystyvät hoitamaan eron sulassa sovussa ja järkevästi. He jäävät asumaan espoolaisen omakotitalonsa eri päätyihin siksi aikaa että saavat talon myytyä. Mutta kun taloon tulee ensimmäinen yövieras, heidän avioliittonsa Pandoran lipas aukeaa ja vapauttaa vihan vitsaukset. Haarautuvan rakkauden talo on hulvaton farssi, järkyttävä tragedia ja terävä analyysi parisuhteen olemuksesta. Valloittavat henkilöt ja vetävä juoni naurattavat ja itkettävät vuorotellen ja jättävät lukijan mieleen kysymyksen: minkälaisessa parisuhteessa sinä elät? 

Haarautuvan rakkauden talon elokuvaamisoikeudet on myyty jo käsikirjoitusvaiheessa. Mika Kaurismäen ohjaama samanniminen elokuva saa ensi-iltansa kevätkaudella 2009. ”Romaanin dialogi on vahvaa ja henkilöhahmot herkullisia, koomisia ja traagisia samaan aikaan, ja ne istuvat hyvin tähän aikaan ja sen arvomaailmaan”, ylisti Kaurismäki.

Βρίσκεται στην Δεν διατίθεται για δανεισμό
Αξιολόγησε το βιβλίο αυτό
Σύνολο Ψήφων: 0
1*   2*   3*   4*   5*  

Πρόσθεσε σχόλιο

Παρακαλώ συμπλήρωσε όλα τα πεδία που σημειώνονται με αστερίσκο. Η ηλεκτρονική σου διεύθυνση (Email) δεν εμφανίζεται στην ιστοσελίδα. Απόφυγε την χρήση κεφαλαίων γραμμάτων - εκτός βέβαια από το πρώτο γράμμα ονόματος ή πρότασης.

* * * *

Γράψε μόνο καθαρό κείμενο (ελληνικό ή λατινικό αλφάβητο και αριθμούς, όχι σύμβολα ή κωδικούς του HTML). Αν εισάγεις σύμβολα, η αποστολή ακυρώνεται. Άφησε μια κενή σειρά μεταξύ των παραγράφων.

Για λόγους ασφαλείας, αντίγραψε τους αριθμούς της εικόνας στο αντίστοιχο πεδίο. Αν οι αριθμοί είναι δυσανάγνωστοι ή αν πέρασαν 20 λεπτά από τότε που άνοιξες την σελίδα, «κάνε κλικ εδώ για να τους αλλάξεις».

Αναζήτηση

Bιβλιοθήκη