Βιβλία σε / Βιβλία στα Φινλανδικά / Εγκυκλοπαίδικα

Oskala Päivö, Teivas Oksala, (1965), Kreikkalaisia Kirjailijakuvia, 284pp. (TK)

“Kreikkalaisia kirjailijakuvia” on teos, jollaista on kauan kaivattu suomenkielisessä kulttuurissa. Länsimainen taidekirjallisuus pohjautuu, kuten yleisesti tunnustetaan, kaikissa muodoissaan muinaisen Kreikan tuottamaan korkeatasoiseen epiikkaan, lyriikkaan, draamaan ja proosaan. Tajuamme myöhempien kausien kirjalliset tuotteet syvällisemmällä tavalla, jos tunnemme pääpiirteittäin niiden kreikkalaisen kasvupohjan, joka pystyy laadullisesti kilpailemaan kaiken myöhemmin kirjoitetun kanssa, vieläpä antamaan tuoreita virikkeitä suoraan uusimmillekin virtauksille.

Nyt ilmestynyt teos sisältää Kreikan kukoistusajan kirjailijafiguurien gallerian Homeroksesta Demostheneseen, klassisen kauden viimeiseen huomattavaan edustajaan. Kukin kirjailija saa puhua myös itse puolestaan kirjoittajien alkukielestä suorittamien käännösten välityksellä suomalaiselle lukijakunnalle.

Runosuomennokset seuraavat yleensä runomittaisesti suoritettuina alkutekstin rytmiä. Homerosta, persoonallista lyriikkaa ja proosaa koskevat kirjailijakuvat ovat Päivö Oksalan käsialaa, draaman ja kuorolyriikan osuus taas Teivas Oksalan kirjoittama. Teos on kahden sukupolven edustajien, isän ja pojan, kunniateko helleenien iäti elinvoimaiselle kirjallisuudelle.

Teos on oivallinen opas kaikille kirjallisuuden harrastajille ja opettajille sekä yliopistollinen kurssikirja kirjallisuuden ja antiikin alueilla.

Βρίσκεται στην Βιβλιοθήκη του Συλλόγου
Αξιολόγησε το βιβλίο αυτό
Σύνολο Ψήφων: 0
1*   2*   3*   4*   5*  

Πρόσθεσε σχόλιο

Παρακαλώ συμπλήρωσε όλα τα πεδία που σημειώνονται με αστερίσκο. Η ηλεκτρονική σου διεύθυνση (Email) δεν εμφανίζεται στην ιστοσελίδα. Απόφυγε την χρήση κεφαλαίων γραμμάτων - εκτός βέβαια από το πρώτο γράμμα ονόματος ή πρότασης.

* * * *

Γράψε μόνο καθαρό κείμενο (ελληνικό ή λατινικό αλφάβητο και αριθμούς, όχι σύμβολα ή κωδικούς του HTML). Αν εισάγεις σύμβολα, η αποστολή ακυρώνεται. Άφησε μια κενή σειρά μεταξύ των παραγράφων.

Για λόγους ασφαλείας, αντίγραψε τους αριθμούς της εικόνας στο αντίστοιχο πεδίο. Αν οι αριθμοί είναι δυσανάγνωστοι ή αν πέρασαν 20 λεπτά από τότε που άνοιξες την σελίδα, «κάνε κλικ εδώ για να τους αλλάξεις».

Αναζήτηση

Bιβλιοθήκη