Suomeksi
Seitsemän veljestä on Aleksis Kiven kirjoittama romaani, jota pidetään yhtenä suomalaisen kirjallisuuden suurimmista merkkiteoksista. Seitsemän veljestä ilmestyi keväällä 1870 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Novellikirjasto-sarjassa neljän vihon painoksena. Romaanijulkaisu ilmestyi vasta vuonna 1873. Teosta pidetään suomalaisen kirjallisuuden ja realistisen kansankuvauksen tienraivaajana.
Kivi aloitti teoksen kirjoittamisen 1860-luvun alkuvuosina ja kirjoitti sen ainakin kolmeen kertaan, mutta yhtään käsikirjoitusta ei ole säilynyt. Seitsemän veljestä oli ensimmäisiä suomenkielisiä romaaneita.
Seitsemän veljeksen aikajänne on kymmenisen vuotta. Romaanin ajankohdaksi on usein arvioitu 1830- ja 1840-lukuja eli Kiven (s. 1834) itsensä lapsuusvuosia. Määrittelyn perusteena on muun muassa se, että lapsuudessaan ihminen omaksuu ympäristönsä tapahtumat, sanastot ja tarinat. Myös 1820-lukua on esitetty: Juhanin muistot hänen Turun matkaltaan viittaavat aikaan ennen vuoden 1827 Turun paloa, veljekset puhuvat sekä ruplista että rikseistä ja heidän setänsä oli ollut Suomen sodassa 1808–1809. Toisaalta teoksessa on viittauksia myös huomattavasti myöhäisempiin tapahtumiin, kuten suuriin nälkävuosiin 1860-luvun jälkipuoliskolla.
Tapahtumapaikat Kivi sijoittaa oikean Nurmijärven päälle. Enimmällä osalla teoksessa mainituista paikannimistä on vastineensa todellisuudessa. Jukolan talolle on löydetty Palojoelta kaksikin esikuvaa: Maisin talo ja Ojakkalan talo. Kiven aikakautena Nurmijärvi luettiin eteläiseen Hämeeseen, nykyisin seitsemän veljeksen maisemat ovat Keski-Uuttamaata ja Helsingin suurkaupunkialueen pohjoisosaa.
Nummisuutarit on Aleksis Kiven vuonna 1864 kirjoittama näytelmä. Sitä on pidetty Kiven rikkaimpana ja omintakeisimpana teoksena, ja se onkin yksi Suomen suosituimmista puhenäytelmistä. Nummisuutareita kirjoittaessaan Kivi kuvasi omia kotiseutujaan, ja tämä antoi tekstiin eloa, monipuolisuutta ja todentuntua.
Nummisuutarit jakautuu viiteen näytökseen. Ensimmäinen näytös tapahtuu suutarimestari Topiaksen huoneessa. Toinen näytös sijoittuu talonisäntä Karrin avaraan pirttiin. Kolmannessa näytöksessä seikkaillaan Hämeenlinnan kaduilla, ja väliverhon avulla siirrytään vielä samassa näytöksessä Puolmatkan krouviin. Neljäs näytös sijoittuu metsätielle ja -seuduille, kun taas viimeinen ja viides näytös tapahtuu Topiaksen huoneen ulkopuolella.
Kihlaus on Aleksis Kiven vuonna 1866 kirjoittama näytelmä. Se on käännetty seitsemälle eri kielelle ja näytelmästä on tehty myös kolme elokuvasovitusta. Sen virallinen ensi-ilta oli Kansallisteatterin edeltäjän Suomalaisen Teatterin esittämänä 25. lokakuuta 1872 Porissa, josta näytöksestä myös suomenkielinen ammattiteatteri sai alkunsa. Kihlauksesta muodostui myöhemmin Suomalaisen Teatterin esitetyin näytelmä 1800-luvulla. Näytelmä on käännetty seitsemälle kielelle.
Kihlaus on pienimuotoinen yksinäytöksinen komedia, jossa on neljä roolihahmoa; naimattomat kraatarit Aapeli ja Eenokki, Aapelin kanssa avioliittoon aikova Eeva ja Aapelin oppipoika Jooseppi. Tapahtumapaikkana on Aapelin ja Joosepin asuinhuoneisto, jonne kahden varakkaan herrasmiehen taloudenhoitajana toimiva Eeva saapuu riitaannuttuaan miesten kanssa. Sitä ennen hän on lähettänyt kirjeen, jossa ilmaisee suostumuksensa avioliittoon. Tapahtumien edetessä todistajaksi kutsuttu Eenokki pitää puheen, jossa hän korostaa avioliiton solmimisen olevan lopullisen ja ”hautaan vievän” sekä muistuttaa samalla Eevan joutuvan ajan lakien mukaisesti alistumaan miehensä määräysvaltaan. Puheen jälkeen vapaaseen elämään tottunut Eeva tajuaa olevansa avioliiton myötä satimessa ja peruu suostumuksen. Hienostunut Eeva ei myöskään ole innostunut Aapelin vaatimattomasta asumuksesta. Tämä puolestaan suututtaa Aapelin ja Eenokin, jotka haukkuvat Eevaa muun muassa ”lutkaksi” ja ”portoksi”. Eevan loukkaannuttua verisesti kihlaus purkaantuu lopullisesti ja asioiden saamaan käänteeseen tyytyväinen Eenokki hakee näytelmän lopuksi Aapelia tanssiin. Hän ei ilmeisestikään halunnut Eevaa rikkomaan miesten välistä yhteisöä, josta Kivi näytelmän alussa käytti nimitystä ”perhe”.
Lea on Aleksis Kiven kirjoittama näytelmä, jonka ensi-ilta oli 10. toukokuuta 1869 Helsingin Nya Teaternissa. Se oli ensimmäinen teatterilavoilla virallisesti esitetty Kiven näytelmä, jolla oli suuri merkitys koko suomenkielisen ammattiteatterin syntymiselle. Lea osoitti, että vakavasti otettavaa ja laadukasta teatteria voidaan tehdä myös suomeksi. Näytelmän synnyttämän innostuksen johdosta perustettiin samana syksynä Suomalainen Seura, jonka draamaosastosta puolestaan syntyi vuonna 1872 nykyisen Kansallisteatterin edeltäjä Suomalainen Teatteri.
Viisinäytöksinen Lea perustuu Luukkaan evankeliumin kertomukseen Jeesuksen ja Jerikon kaupungissa vaikuttaneen publikaani Sakkeuksen kohtaamisesta. Näytelmässä Sakkeuksen tytär Lea ja saddukeus Aram ovat rakastuneita toisiinsa, mutta isä haluaa naittaa tyttärensä Aramia varakkaammalle fariseukselle Joasille. Lea on aikaisemmin vastustanut Sakkeuksen suunnitelmia, mutta kuultuaan Jeesuksen opetuksia, hän omaksuu tämän saarnaaman rakkauden opin ja päättää suostua isänsä tahtoon. Tämän jälkeen tyttärensä päätöksestä liikuttunut Sakkeus haluaa tavata Jeesuksen ja kääntyy itsekin hänen oppiensa seuraajaksi, kuten myös Aram ja Sakkeuksen palvelija Ruben. Lopulta isä suostuu Lean ja Aramin avioliittoon ja pettynyt Joas kiroaa heidät kaikki. Näytelmän loppuratkaisussa Lea, Sakkeus, Aram ja Ruben puolestaan Jeesuksen opetuksien mukaan siunaavat Joasin. Kivi on kuvannut Joasin ns. farisealaisuuden perikuvana, hänen toimintaansa ohjaa pelkästään rahanhimo ja oman edun tavoittelu, jonka vuoksi Joasin on mahdotonta kuvitella muistakaan ihmisistä mitään muuta.
Runot
Keinu
Anjanpelto
Karhunpyynti
Äiti ja lapsi
Uudistalon-perhe
Ikävyys
Metsämiehen laulu
Lintokoto
Kaukametsä
Sunnuntai
Onnelliset
Suomenmaa
Härkä-Tuomo
Hannan laulu karkureista
