Suomeksi
Viiden vuoden kirjallisen hiljaiselon jälkeen televisiosta ja radiosta tuttu Markus Kajo päästää alter egonsa Kettusen jälleen irti. Kunnianhimoisen ja pääosin mainion Ihmisen käsikirjan jälkeen Kajo palaa viidennessä teoksessaan ilmaisunsa kovan ytimen, napakan pakinan pariin. Odotukset ainakin itselläni uuden kirjan suhteen ovat koventuneet vuosi vuodelta, ja nyt kun Kettusen kannettava on viimein käsissä, voin todeta Kajon vastaavan odotuksiin täydellisesti.
Markus Kajo on todellinen kuoliaaksinaurattaja. Hänen lyhyissä tekstikappaleissaan — erilliset jutut ovat pituudeltaan yhdestä virkkeestä yhteen sivuun — on erittäin kummallinen sisäinen logiikka, jossa päästään helposti vaikkapa rotasta litranmitassa vääjäämättä suomalaisen iskelmän murhemielisyyteen, joka juontaa juurensa jo kivikaudelta. Tai sitten Kajo pohtii, josko skeittarin lippalakin kääntely johtaisi maapallon keskilämpötilan muuttumiseen. Edelleen täysin järkeenkäypää (?) olisi korvata k-kirjain pelkällä jäännöslopukkeella. Mustettakin säästyisi. Entä paljonko on letkua yhteensä? Yhdestä sanasta Kajo kääntää koko lähtöasetelman päälaelleen tai karkaa kokonaan toiseen aihepiiriin. On todella vaikea ymmärtää, miten hänen päässään on voinut kehittyä kaikki ne hullut ajatukset, joita hän koko kirjan mitalta viljelee. Onneksi ovat syntyneet.
Oma lukunsa on Kajon omaperäinen ja helposti tunnistettava kirjoitustyyli. Kieliopin lait on laadittu haastettavaksi! Ja edelleen hänen sanankäyttönsä on verbaaliakrobatiaa parhaimmillaan. Esimerkiksi kampasimpukasta Kajo sanoo, että se ”mullottaa vain akvaarion pohjalla koko jonninjoutava kivinen ali-etana”. Ah! Kaikkia Kettusen älykäs huumori ei välttämättä toki naurata, mutta taas toisille nämä ovat juuri niitä kirjoja, joita luetaan jatkuvasti pienissä pätkissä itselle ja kavereille, vielä vuosienkin päästä.
Markus Kajon Kettusen kannettava on vuoden 2008 hauskin kirja.
